Kuinka monta vastaanottokäyntiä tarvitaan?

 

Kivun iskiessä tärkeänä tavoiteena on pystyä olemaan sopivan aktiivinen, jotta oireilu ei pitkity. Tällaista, aktiivista lähetymistapaa, puoltavat myös nykytutkimukset. Parhaassa tapauksessa kaikkea voi jatkaa, mutta kenties hieman uudella tavalla kuin aiemmin.

Jos olet epävarma mistä ja miten lähteä liikkeelle oireiden voittamiseksi, on syytä kääntyä tuki- ja liikuntaelimistön oireiluun erikoistuneen asiantuntijan puoleen. 

Kun teemme riittävästi oikeita asioita arjessa ja pysymme sopivan aktiivisina, aika on puolellamme! 

 


 

Periaatteenani on, että oireilu selätetään mahdollisimman vähällä vaivalla ja mahdollisimman nopeasti. Kukapa haluaisi jumpata, jos se ei kuulu tavallisestikaan arkeesi! Myös passiivisten hoitojen sarjat ovat tehottomia, sillä ne eivät koskaan poista oireilun syytekijöitä.

Niinpä aktiiviset toimenpiteet sisällytetään asiakkaan arkeen, työhön tai harrastukseen. Missä sitten oireet ilmenevätkin. Tämä on vaivatonta, motivoivaa ja tehokasta.

Oireilun ikävin fakta on niiden suuri riski uusiutua. Tämä ei varmastikaan paljon ajatuksissa ole juuri oireilun aikana, sillä oireilusta halutaan vain mahdollisimman nopeasti eroon. Kun oireilusta päästään eroon ohjatusti tai itsenäisesti, osataan tämän jälkeen ehkäistä samoin keinoin myös oireiden uusiutuminen!

 


 

Vastaanottokäyntini ovat pituudeltaan 45-75min, joten meillä on hyvin aikaa perehtyä tilanteeseesi, löytää oireilullesi altistavat tekijät ja tehdä tarvittavat toimenpiteet näiden tekijöiden eliminoimiseksi.

Niinpä useimmiten 1-2 käyntikerran jälkeiset kerrat eivät tuo enää merkittävästi lisähyötyä asiakkaalle. Loppu on asiakkaasta itsestään kiinni. 

Vastaanottokäynnillä:

    • Kartoitetaan oireilua aiheuttavat ja ylläpitävät riskitekijät
    • Ohjaan selkeästi ja käytännönläheisesti, miten nämä riskitekijät eliminoidaan arjessa, työssä tai harrastuksissa

-> Näin oireilu jää mahdollisimman lyhytaikaiseksi!

-> Oireilu ei myös  uusiudu, koska oireilua ylläpitävät syytekijät on hoidettu kuntoon!

    • Helppo ja nopea jatkoseuranta: puhelin, WhatsApp, sähköposti, jolloin saat nopeasti vastauksia myös vastaanottokäynnin jälkeen!

Selkeät ohjeet tuovat varmuutta ja parhaat tulokset!

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn