Ensimmäinen kerta vastaanotolla

Ihmisiä usein jännittää tulla uuteen paikkaan. Millainen terapeutti on vastassa, osaanko vastata kysymyksiin, olenko pukeutunut oikein, olenko edes oikeassa paikassa oireideni kanssa. Tämän vuoksi päätinkin avata hieman asiaa blogin muodossa.

Vastaanottokäynnillä ei tarvitse kiirehtiä, aikaa meillä on jopa 75 minuuttia. Käynti aloitetaan aina asiakkaan kuulemisella, jolloin tiedän, millainen haitta meillä on ratkaistavana. Haastattelu voi hyvinkin viedä 20 – 30 minuuttia aikaa. Tämän aikana pyrin mahdollisimman huolellisesti selvittämään asiakkaan oirekuvan ja samalla hänen oireilulleen altistavat riskitekijät. Haastattelun ohessa tehdään jo usein tiettyjä toiminnallisia testejä ja varsinaisesti testaamiseen siirrytäänkin sujuvasti haastattelun jälkeen. Testien tarkoituksena on selvittää edelleen oireilulle altistavia riskitekijöitä, mutta myös vahvistaa diagnoosia.

Kun olemme selvittäneet ja ymmärtäneet, mistä oireilussa on kyse ja mitkä tekijät oireita aiheuttavat, olemme voiton puolella. Voimme alkaa karsia löydettyjä riskitekijöitä, jolloin oireet helpottavat eivätkä palaa takaisin niin kauan kuin osaamme pitää nämä oireita aiheuttavat tekijät poissa. Tämä osio sisältää enemmän ohjattua aktiivista tekemistä kuin passiivista käsittelemistä. 

Lopuksi sovimme yhteydenpidosta, jotta tiedämme, miten menetelmät toimivat ja varmistamme, että olemme oikealla tiellä. Näin pysymme molemmat tilanteen tasalla. Suosin matalankynnyksen yhteydenpitoa, jotta tilanteisiin voidaan reagoida mahdollisimman nopeasti eikä oireilu sen takia pitkity.

Lue lisää seurannan tärkeydestä täältä.

Muutama vinkki vastaanotolle:

SAAPUMINEN:

  • Auto on kätevä jättää läheiselle kauppakeskus Goodmanille ilmaiseen 3h parkkiin.
  • Sisäänkäynti joko Raatihuoneenkadulta (=kävelykatu), samasta ovesta kuin Fitness 24/7 kuntosalille. Sisäovesta ovisummerilla Coronariaan. Myös Saaristenkadulta pääsee sisään ovisummerilla.
  • Ovesta saapuessanne voitte istahtaa hetkeksi odottamaan, kunnes teidät ohjataan eteenpäin.
  • Teillä on käytössänne tarvittaessa asiakas WC.

VASTAANOTOLLA:

  • Alaraajaongelmissa suosittelen pukeutumaan lyhyisiin housuihin
  • Jotta oirekuvaan päästään mahdollisimman hyvin käsiksi, on hyvä, jos olet miettinyt jo valmiiksi vastauksia esim. seuraaviin kysymyksiin:
    • Milloin oireeni alkoivat?
    • Miten oireeni alkoivat?
    • Mikä oireitani provosoi?
    • Mikä oireitani helpottaa?
    • Miten kuvailet oireiluasi?
    • Mille alueelle oireet paikantuvat?
  • Jos sinulla on oireisiisi liittyen lausunto esim. magneetti- tai röntgenkuvista viimeisen viiden vuoden ajalta, on se hyvä ottaa mukaan vastaanotolle.

MUUTA:

  • Vastaanotolleni et tarvitse lähetettä.
  • Jos vakuutuksesi tai sairauskassasi kattaa palveluni, saat mukaasi myös eritellyn kuitin käynnistä vastaanotoltani.
  • Emme vastaanota käteistä rahaa, joten varaathan mukaasi maksukortin.
  • Emme peri toimistomaksuja tai mitään muita kuluja kuin terapeutin hinnaston mukaisen hinnan.

KÄYTÄMME VASTAANOTOLLA MASKIA. MASKIN SAAT TARVITTAESSA MEILTÄ.

Tervetuloa!

Jaa tämä artikkeli

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn